Kohti itseäni - elämän ihmettä ihmettelemässä

Omaan kokemukseeni pohjautuen läheisriippuvuudessa eli itsensä hylkäämisen sairaudessa esiintyy seuraavan kaltaisia oireita: - ei tiedä kuka on, mistä tykkää tai mitä haluaa - sopeutuu, mukautuu ja miellyttää muita - vastaa toisten tarpeisiin enemmän kuin omiinsa - imee ympäristönsä energiat itseensä - uupuu auttaessaan muita - ei tunnista omia rajojaan - ottaa vastaan mitä tahansa kohtelua rakkauden rippeiden toivossa - ei tunnista omia tarpeitaan eikä tunteitaan - ei osaa pyytää apua - pelkää olevansa vaivaksi - välttää riitoja ja pelkää vihaisia ihmisiä - kokee olonsa turvattomaksi - hermosto on ylivirittynyt, skannaa jatkuvasti ympäristössä olevia uhkia Ja kaiken tämän pohjalla, eli kaikkien oireiden juurisyy on se, että ihminen pelkää hylätyksi tulemista , eli toisin sanoen rakkauden menettämistä. Tämä johtuu siitä, että hän on lapsuudessa kokenut menettävänsä rakkauden jollain tavalla. Hän on kokenut, että tietyllä tavalla käyttäytymällä hän voi saada rakkauden, joka on hänelle e...

Olen aiemmin kirjoittanut monia kirjoituksia siitä, miten matkani henkisessä yhteisössä on muuttanut minua positiivisesti. Nyt kirjoitan hieman eri näkökulmasta, mutta se ei vie mitenkään pois sitä mitä kaikkea hyvää olen saanut. Aloitan kuitenkin alusta. Noin neljä vuotta sitten aloitin matkani. Kaipasin jonkinlaista työskentelyä itseni äärellä tunnistettuani läheisriippuvuuden itsessäni. Löysin tämän opettajan retriitille. Retriitti tarjosi minulle jotain, johon jäin saman tien koukkuun. Lämpimän vastaanottavaisen tunnelman ja kohdatuksi tulemisen. Kuin lämpimän sylin, jossa parantua. Useat vuodet kokemus retriiteistä ja työskentelystä olikin juuri tuollainen. Vain hyvää, ihmisten eheytymistä, pelkkää rakkautta. Parin vuoden jälkeen tuli kuitenkin ensimmäinen hankala kohta. Opettajani alkoi pukeutua eri tavalla ja hänen työskentelynsä alkoi mennä enemmän tietyn henkisen perinteen suuntaan. Se tuntui minulle hieman vieraalta, mutta en antanut asian kuitenkaan vaivata minua sen enempää...

Olen elänyt viimeiset neljä vuotta omistautuen henkiselle opettajalle. Halusin antaa hänelle kaikkeni. Sitä samaa olin tehnyt koko elämäni siihenkin asti, vähän eri muodossa vain. Nyt uskoin löytäneeni sen todellisen merkityksen elämääni, sen mitä olin aina etsinyt. Jotain mille voin antaa itsestäni kaiken. Sain noiden vuosien aikana paljon. Opin valtavasti itsestäni ja elämästä. Sain hienoja eväitä elämään ja olen siitä kiitollinen. Ihmissuhde opettajani kanssa osoittautui kuitenkin lopulta toistamaan sitä samaa ihmissuhteen kaavaa, joka oli ennen sitäkin toistunut. Oli vaikeaa nähdä ihmissuhteen vahingollisuutta, koska olin asettanut opettajani jalustalle. Pidin häntä ikään kuin yli-ihmisenä, kuin jumalana. Lopulta silmäni kuitenkin avautuivat näkemään suhteen vahingollisuuden. Nyt jätettyäni tämän ihmissuhteen, jolle olin antanut lähes koko elämäni ja resurssini, tuntuu elämäni kuin tyhjäksi pyyhityltä taululta. Nyt olen sen kysymyksen äärellä, että millä nyt täytän tuon tyhjäksi jä...

Olen viime vuosina kiinnostunut enemmän siitä, mistä tässä elämässä on kyse, miksi me olemme täällä ja mitä täällä pitäisi tehdä. Työskentelin neljä vuotta henkisen opettajan ohjauksessa, jonka avulla ymmärrykseni elämästä lisääntyi merkittävästi, mutta joka lopulta osoittautui jokseenkin samanlaiseksi ihmiseksi, kuin aiemminkin kohtaamani ihmiset, joiden kanssa toistuu sama lapsuudestakin tuttu henkinen kaltoinkohtelu. Nyt kun olen ottanut vastaan tämänkin elämän tarjoaman oppitunnin, kysyn jälleen itseltäni, mistä tässä kaikessa on kyse? Mitä elämä haluaa minun näkevän? Mihin se haluaa minun tarttuvan? Mikä on tehtäväni täällä? Minussa on viime aikoina vahvistunut ymmärrys siitä, että kaikkein tärkeintä elämässä on se, että saa olla oma itsensä. Että ei tarvitsisi peittää itsestään mitään. Työ- ja ammattiasioita olen miettinyt taas. Mikä olisi oikeasti mielekäs työ? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Miten voisin antaa itsestäni maailmalle niin, että en tuhoaisi siinä sivussa itseäni? Ol...