Mitä on läheisriippuvuus eli itsensä hylkäämisen sairaus ja miten siitä voi toipua?

Omaan kokemukseeni pohjautuen läheisriippuvuudessa eli itsensä hylkäämisen sairaudessa esiintyy seuraavan kaltaisia oireita:

- ei tiedä kuka on, mistä tykkää tai mitä haluaa

- sopeutuu, mukautuu ja miellyttää muita

- vastaa toisten tarpeisiin enemmän kuin omiinsa

- imee ympäristönsä energiat itseensä

- uupuu auttaessaan muita

- ei tunnista omia rajojaan

- ottaa vastaan mitä tahansa kohtelua rakkauden rippeiden toivossa

- ei tunnista omia tarpeitaan eikä tunteitaan

- ei osaa pyytää apua

- pelkää olevansa vaivaksi

- välttää riitoja ja pelkää vihaisia ihmisiä

- kokee olonsa turvattomaksi

- hermosto on ylivirittynyt, skannaa jatkuvasti ympäristössä olevia uhkia

Ja kaiken tämän pohjalla, eli kaikkien oireiden juurisyy on se, että ihminen pelkää hylätyksi tulemista, eli toisin sanoen rakkauden menettämistä.

Tämä johtuu siitä, että hän on lapsuudessa kokenut menettävänsä rakkauden jollain tavalla. Hän on kokenut, että tietyllä tavalla käyttäytymällä hän voi saada rakkauden, joka on hänelle elintärkeää. Pieni lapsihan kuolee, jos hänet hylätään.

Tästä johtuen hän on päättänyt (alitajuisesti) hylätä itsensä ja alkaa käyttäytyä ympäristön vaatimalla tavalla. Hän on ymmärtänyt (alitajuisesti) että tuolla tavalla hän säilyy hengissä. Viisas systeemi, vaikkakin lopulta aika tuhoisa. Lapsi säilyi fyysisesti hengissä, mutta hänen sisimpänsä kuoli. Kuulostaa karulta, mutta niin se on. Onneksi peli ei ole kuitenkaan täysin menetetty, vaan kasvaessaan aikuiseksi hän voi alkaa tietoisesti toimimaan toisella tavalla. Se ei kuitenkaan ole helppoa, koska hänen pitää alkaa toimimaan suurelta osin täysin päinvastaisesti, kuin miten hän on tähän asti toiminut.

Toipuminen eli itsensä puolelle asettuminen

Koska läheisriippuvuuden ydin on siinä, että ihminen pelkää rakkauden menettämistä, hänen pitää ihan ensimmäiseksi saada jollain lailla kokemus, että hän ei tule menettämään rakkautta. Se on ensimmäinen askel matkalla kohti toipumista. Koska eihän hän uskalla alkaa toimia toisin, jos hän on edelleen vakuuttunut siitä, että näin tehdessään hän menettää rakkauden, ja sen seurauksena tuhoutuu.

No mistä sellaisen varmuuden sitten voisi löytää? Miten voisi taas alkaa luottaa siihen, että elämä on hyväntahtoinen ja luotettava? 

Omalla kohdallani sen teki joukko uusia ihmisiä, jotka olivat jollain tavalla samalla matkalla: löytämässä todellista itseään. Sen näkeminen, että täällä on muitakin, jotka haluavat tehdä työtä itsensä kanssa. Samalla minussa syventyi pikkuhiljaa luottamus siihen, että täällä on olemassa myös jokin suurempi voima, joka todella on hyväntahtoinen ja rakastava. Joka ei hylkää.

Kun on saanut edes pienen rippeen luottamusta siihen, että elämä kantaa, eikä putoa pimeyteen, jos asettuu itsensä puolelle, voi työt alkaa.

Läheisriippuvuudesta toipuminen eli itsensä puolelle asettuminen vaatii ainakin seuraavia toimia:

- itseensä rakastuminen (eli esimerkiksi hyvän näkemistä itsessä ja myötätuntoa sisällään olevaa haavoitettua lasta kohtaan)

- itseensä tutustuminen (sisältää esimerkiksi omien vahvuuksien löytämistä ja sen oivaltamista mikä oma tehtävä täällä maan päällä on)

- omien tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen

- rajojen asettaminen (sisältää oman energian suojaamisen)

- sekä sisäisen, että ulkoisen turvan lisääntyminen (turvallinen elinympäristö ja turvalliset ihmiset)

- hermoston tasapainotus (rentoutuminen)

- itsestä huolehtiminen (aikaa itselle, omille tarpeille, itsensä hemmottelu ja hyvät elintavat)

- ennen kaikkea OMAN ELÄMÄN hankkiminen, sen sijaan että elää muita varten ja muiden takia

Toipuminen on koko elämän kestävä matka. Ja tuo matka itsessään voikin olla määränpää.