Uushenkisyyden viidakosta kohti rakkautta ja turvaa - voiko ihminen tulla täydelliseksi vai riittääkö sellaisena kuin on?

Viimeiset viisi vuotta olen elänyt uushenkisyyden kentällä jossain määrin. Loputon määrä mahdollisuuksia, loputon määrä suuntia, joihin lähteä. Kurssi, metodi, harjoitus, meditaatio, hengitys, jooga, työpaja, koulutus, kirja, piiri, retriitti. Lista on loputon. Sain paljon, mutta nyt tuntuu siltä, että se tie on tullut lopulliseen päätökseensä. 

Haaveilin yrittäjyydestä henkisellä puolella, ja yritinkin sitä, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Ehkä ihan syystä. Nyt tuntuu siltä, että haluan vain elää yksinkertaista elämää. 

Ehkä menen vielä terapiaan. Ihan tavalliseen julkisen sektorin terapiaan. Ehkä jatkan kirkossa ja seurakunnassa käymistä, jota olen viime aikoina tehnyt. Kristinuskon sanoma tuntuu itselleni turvalliselta ja yksinkertaiselta. Usko Jeesukseen ja rukoile. Yksi tie, yksi suunta ja ihan tavallinen elämä. Ei pyrkimystä muuttua täydelliseksi, vaan sen hyväksyminen, että on ja tulee aina olemaan ihminen, heikkouksineen ja virheineen. Siihen uskomista, että on jokin suurempi, jolta voin pyytää.

Kun katson maailmaa, ihan vain kotini ikkunasta; sinistä taivasta, pilviä, puita ja lintuja, en voi kuin ihmetellä Jumalan luomistöitä. Vaikka epäilys välillä valtaa mieleni, kun katson tuota kaikkea, en voi olla uskomatta johonkin itseäni suurempaan voimaan, joka on suunnitellut kaiken ja jonka suuruutta ei voi ihmismieli ymmärtää. 

Tällä hetkellä minulla on mieluisa työ, kivoja harrastuksia, kiva koti ja ystäviä. Kaikki on ihan hyvin. Haaveilen psykoterapeutin opinnoista ja perheestä. Nämä ovat ihan tavallisia ihmiselämän asioita. Ei mitään ihmeellistä. Elämän ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. 

Olen aina kaivannut jotain suurempaa, jotain merkityksellistä. Ja se on ihan ok. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minusta pitäisi tulla jotain ihmeellistä. Minä olen vain ihminen ja tekemällä osani kokonaisuuden hyväksi voin kokea merkityksellisyyttä elämässäni.

Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän olevani kova hurahtamaan erilaisiin asioihin. Aina tulee jokin uusi mielenkiinnon kohde, uusi henkinen polku tai mitä se ikinä onkaan. Nyt haluan lopettaa hurahtelun. Haluan vain elää ihan tavallista, ehkä tylsääkin elämää. 

Koen, että hurahtelu on ollut rakkauden etsimistä. Olen aina lähtenyt sinne, mistä olen kokenut saavani rakkautta. Tai toivonut saavani sitä. Tähän kristinuskoonkin voisi hurahtaa aika helposti, mutta haluan pyrkiä siihen, että niin ei kävisi. Voin rukoilla, voin käydä seurakunnassa ja voin uskoa ja luottaa siihen, että rukoukseni kuullaan. Ja samaan aikaan voin elää ihan tavallista elämää, ilman että laitan koko elämäni munat yhteen koriin.

Kiinnostuin kristinuskon sanomasta ensimmäisen kerran 13-vuotiaana ja toisen kerran 15-vuotiaana rippikoulussa. Molemmilla kerroilla kiinnostus kuitenkin piti haudata nopeasti johtuen siitä, että silloinen kaveripiirini ei sitä hyväksynyt. Seuraavan kerran kiinnostuin siitä noin viisi vuotta sitten eli 26-vuotiaana. Silloin aloitin itsetuntemusmatkani ja se tie vei hyvin nopeasti uushenkisyyden piiriin. Siellä ollessanikin katseeni kääntyi vielä kaksi kertaa kristinuskon suuntaan, mutta aina palasin uushenkisyyden piiriin. Tämä on siis kaikkiaan nyt kuudes kerta, kun koen vahvemmin vetoa kristinuskoon. Ja taustalla se on aina kulkenut mukana.

Tällä hetkellä koen kristinuskon sanomassa turvaa. Olen viime aikoina tajunnut, että se mistä olen joskus jäänyt paitsi, ja jota olen kaikki nämä vuodet etsinyt, on turva. Turvaan liittyy myös rakkaus. Haluan kokea olevani turvassa ja rakastettu. Uushenkisyydessä tuota turvaa etsitään itsestä, kristinusko taas puhuu Jeesuksesta, joka tuo meille turvan ja joka rakastaa meitä ehdoitta.

En ole kokenut täydellistä uskoon tulemista. En tiedä onko Jeesus ainoa tie Jumalan luo vai voiko sinne päästä muutakin kautta. En tiedä tulenko koskaan saavuttamaan varmuutta asian suhteen tai voiko sellaista varmuutta edes saavuttaa. En tiedä voiko kukaan tietää lopullista totuutta Jumalasta. Ehkä en saa koskaan tietää lopullisia vastauksia ja ehkä minun ei tarvitsekaan.

Tässä hetkessä haluan kuitenkin valita yksinkertaisuuden. Rukoilen tietoa Jumalan tahdosta suhteeni ja elän parhaani mukaan sen mukaisesti; tavallista, onnellista, ja merkityksellistäkin elämää.

“Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsivä löytää, ja jokaiselle joka kolkuttaa, avataan.” Matt 7:8