Riippuvuus säilyy, vain kohde vaihtuu - kertomus siitä miten olin luullut jo selättäneeni läheisriippuvuuden ja olinkin elänyt sitä suhteessa henkiseen opettajaani

Herääminen

Kesällä 2019 kumppanini halusi erota minusta. Hän kertoi, että jokin ei tunnu oikealta. Olin hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka en olisi halunnut myöntää sitä. Suhteemme oli kestänyt vain pari kuukautta.

Tuota suhdetta edelsi noin vuoden mittainen suhde toisen ihmisen kanssa, jossa olin tullut satutetuksi ja väärinkohdelluksi monella tavalla. Tämä jälkimmäinen suhde oli kai jonkinlainen laastarisuhde. En tuntenut tähän jälkimmäiseen kumppaniin suuresti vetoa, mutta halusin olla hänen kanssaan, jotta minun ei tarvitse olla yksin.

Erottuamme minuun alkoi hiipiä ajatus siitä, että saattaisin olla läheisriippuvainen. Aloin lukemaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kävin myös muutaman kerran eräässä vertaistukiryhmässä, joka käsitteli aihetta.

Ymmärsin, että lapsuuden kokemukseni ovat tehneet minusta läheisriippuvaisen, ja että tuo riippuvuus on hallinnut elämääni suuresti.

Minussa heräsi halu toipua siitä, jotta voisin elää elämääni täydemmin. Jatkoin kirjojen lukemista ja aiheen käsittelyä itsenäisesti.

Retriitille

Pian törmäsin Facebookissa mainokseen retriitistä, jonka aihe ja kuvaus tuntui osuvan juuri minun tilanteeseeni. Vaikka en tiennyt sen kummemmin mitä siellä retriitillä tehdään ja millaista siellä on, päätin lähteä mukaan. Päätin lähteä, koska olin vakaasti päättänyt, että haluan toipua läheisriippuvuudesta.

En olisi ikinä voinut uskoa, miten elämäni tulee muuttumaan sen myötä, että päätin lähteä tuolle retriitille. Kohtasin siellä ihmisiä, jollaisten olemassaolosta en tiennyt aiemmin. Tunsin löytäneeni vihdoin kotiin, enkä halunnut enää lähteä pois.

Retriitillä laulettiin kauniita hengellisiä lauluja ja kuunneltiin opetusta ja tehtiin siihen liittyviä harjoituksia parin kanssa. Kontakti parin kanssa harjoituksissa haastoi minua aluksi aika paljon.

Olin hyvin vaikuttunut siitä, että retriitillä puhuttiin vaikeista asioista avoimesti, rakkaudellisessa ilmapiirissä. Tulin pikkuhiljaa tietoiseksi siitä, että olen aina pystynyt puhumaan asioistani avoimesti, mutta en ole oikeastaan osannut tuntea niitä. Kun näin miten muut tunsivat, ymmärsin, miten turta itse olin.

Retriittiympäristössä oleminen myös toi minulle näkyväksi oman näkymättömyyden kokemukseni. Retriitillä oli mahdollisuus jakaa itsestään ison ryhmän kesken. Se jännitti minua aluksi todella paljon, mutta mahdollisuus siihen myös kutkutti minua. Kun olin ensimmäisen kerran uskaltautunut jakamaan, huomasin miten hyvä olo siitä tuli. Se herätti minussa tulista energiaa ja innostusta. Se ikään kuin sai minut tuntemaan olevani elossa.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että koin näkymättömyyttä, koska olin itse tehnyt itsestäni näkymättömän. Ja että on omalla vastuullani tulla näkymättömistä näkyviin. Pikkuhiljaa harjoittaessani tuota näkyväksi tulemista, en enää tuntenutkaan itseäni niin näkymättömäksi. Ja tuo saavutettu näkyvyys heijastui myös muuhun elämääni. En enää tuntenut muuallakaan itseäni näkymättömäksi.

Asioita, joita olen retriiteillä oppinut, ovat asioita, joita optimitilanteessa tulisi oppia jo lapsena omassa perheessä. Mutta uskon, että on aika harvassa perheet, joissa vanhemmat olisivat niin kypsiä, että heidän olisi mahdollista antaa se kaikki lapsilleen. Sen takia on todella arvokasta, että on ihmisiä, jotka ovat tehneet työnsä ja haluavat jakaa siitä muille.

Asioita, joita minä olen oppinut:

• minussa on tunteita ja niiden näyttäminen on turvallista
• saan olla olemassa ja olen tärkeä osa kokonaisuutta
• minulla on lahjoja, joita minun on tarkoitus ilmentää elämässäni
• minulla on resursseja tehdä asioita, jotka jännittävät ja pelottavat
• voin toteuttaa elämässäni mitä ikinä haluan
• olen rakastettu ja ihana juuri sellaisena kuin olen

Näiden asioiden myötä minulle on avautunut myös elämän syvempiä aspekteja, kuten: myötätunto ja herkkyys, todellinen ilo, vahvuus, voima, todellinen tahto ja perusluottamus.

Tämä kuvastaa sitä, miten elämässä on erilaisia tasoja. Kun ensimmäinen taso alkaa olla jollain lailla terveellä pohjalla, voi alkaa kokea syvemmän tason asioita. Nyt viiden vuoden työskentelyn jälkeen, olen kohdassa, jossa olen jo vähän enemmän alkanut saada kosketusta näihin syvempiin tasoihin ja samalla olen saanut palata ikään kuin alkuun, siihen mistä kaikki lähti liikkeelle. Siis läheisriippuvuuteen.

Uusi kierros läheisriippuvuuden kanssa

Olin luullut jo selättäneeni läheisriippuvuuden, mutta toisin oli. Aloin pikkuhiljaa nähdä sen, miten olin elänyt läheisriippuvuutta suhteessa henkiseen opettajaani.

Se erosi jonkin verran siitä, miten läheisriippuvuus oli ilmentynyt aiemmin elämässäni. Koska opettajani ei ollut kohdellut minua niin räikeällä tavalla huonosti, oli vaikeaa tunnistaa, että kyseessä olisi läheisriippuvuus.

On kuitenkin totta, että olin rajoittanut itseäni ja elämääni ja rakentanut elämääni ikään kuin opettajani ympärille, samoin kuin aiemmin olin rakentanut elämääni kumppanini ympärille.

Olin siis unohtanut itseni ja oman elämäni. Kun tulin tästä tietoiseksi, aloitin ikään kuin uuden kierroksen läheisriippuvuuden kanssa.

Näin selvemmin sen, miten olin rajoittanut omaa elämääni ja omia haaveitani, ollessani valheellisesti lojaali opettajalleni. Sen näkeminen on ollut kipeää. Se on ollut myös vapauttavaa.

On ollut vapauttavaa ymmärtää se, että olen vapaa toteuttamaan elämässäni mitä haluan, eikä minun tarvitse suunnitella elämääni opettajani ehdoilla.

Minusta tuntuu siltä, että nyt elämässäni on kohta, jossa minun on todella mahdollista vapautua yhä syvemmällä tasolla läheisriippuvuudesta. Nähdä miten se on ohjannut elämääni edelleen, vaikkakin hienovaraisemmalla tasolla. Vapautuessani siitä, vapaudun elämään todellista elämääni. Sitä elämää, jota minun aina kuuluikin elää.

Mikä läheisriippuvuus?

Kerron vielä vähän tarkemmin siitä, mikä on käsitykseni läheisriippuvuusilmiöstä ja miten se on ilmennyt elämässäni.

Läheisriippuvuudessa on siis kyse siitä, että eläessäni lapsena vanhemman kanssa, joka sairastaa jotain riippuvuutta tai muuta vakavaa sairautta, tai perheessä on läsnä jokin muu epäterve ilmiö (esim. epäterve uskonnollisuus), elämäni kietoutuu tuon riippuvuuden tai toimintahäiriön ympärille.

Koska perheessä on tuo ilmiö, ei ole tilaa minun tunteilleni ja tarpeilleni. Häiriö vie kaiken huomion. Sen myötä opin, että minulle ei ole tilaa. Unohdan itseni ja keskityn häiriöön ja sen vallassa elävään ihmiseen. Yritän toimia niin, että pakka pysyisi jollain lailla kasassa. Olen mieliksi vanhemmalle, teen asioita hänen puolestaan, yritän olla suututtamatta häntä tms.

Koska lapsena olen täysin riippuvainen vanhemman rakkaudesta, teen kaikkeni, jotta voisin saada edes vähän rakkautta. Vanhemman rakkauden menettäminen on lapselle yhtä kuin kuolema. Sen takia minun on tarvinnut keksiä keinoja saada noita rakkauden rippeitä jollain tavalla.

Kun elän tällaisessa ympäristössä, jatkan samaa käytöstä aikuisena. Elän tuota samaa tarinaa esimerkiksi suhteessa kumppaniini. Vaikka hän kohtelisi minua huonosti, koen että en silti pärjää ilman hänen rakkauttaan.

Vaikka järjen tasolla ymmärrän, että en enää aikuisena tarvitse toisen ihmisen rakkautta pysyäkseni hengissä, emotionaalisella tasolla se ei ole minulle totta, vaan minä todella (tiedostamattomasti) uskon kuolevani, jos menetän toisen. Silloin siedän huonoa kohtelua jopa äärimmäisyyksiin asti, koska pelkään tuon rakkauden menettämistä.

Opettaja

Palaan takaisin opettajaani. Hän avasi minulle oven todelliseen rakkauteen. Olin kuitenkin jälleen elänyt samaa vanhaa tarinaa todeksi, uskoen että jos menetän hänet, menetän tuon rakkauden.

Olin siis pelännyt menettäväni opettajani ja hänen rakkautensa, jos en toimi tietyllä tavalla suhteessa häneen. Tämä on hyvin tyypillinen mekanismi läheisriippuvuudessa.

Lopulta tapahtuikin se, mikä oli ollut suurin pelkoni. Jouduin luopumaan opettajastani, koska totuuden paljastumisen alta paljastui lisää totuuksia, ja katsoessani asiaa tuosta avautuneesta totuudesta käsin, ei jatkaminen olisi ollut enää mahdollista.

Kiitin opettajaani kaikesta siitä, mitä hän oli minulle antanut ja valitsin jatkaa matkaa ilman häntä.

Tämän prosessin myötä olen saanut alkaa katsoa jälleen tarkemmin omaa elämääni ja sitä, mikä on oikeasti omaani ja mikä oli opettajani?

Olen saanut alkaa integroida kulunutta neljän ja puolen vuoden tiivistä työskentelyä. Olen saanut kysyä jälleen itseltäni: “kuka minä olen?”

Nyt puoli vuotta opettajastani “eroamisen” jälkeen olen käynnistänyt yritystoiminnan, jota olen suunnitellut jo monia vuosia. Olen selkeyttänyt itselleni sitä, mitkä ovat oikeasti niitä minun juttujani ja minun laatujani, joita haluan ilmentää ja miten voisin niitä ilmentää.

Kaikki nämä vuodet elämä on odottanut minua. Se on odottanut sitä, että minä astun omaan voimaani, että alan toteuttaa omaa tehtävääni, rohkeasti.

”Epäröinnin kynnyksellä kysy: Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” (Tommy Tabermann)