Uushenkisyyden viidakosta kohti rakkautta ja turvaa - voiko ihminen tulla täydelliseksi vai riittääkö sellaisena kuin on?
Viimeiset viisi vuotta olen elänyt uushenkisyyden kentällä jossain määrin. Loputon määrä mahdollisuuksia, loputon määrä suuntia, joihin lähteä. Kurssi, metodi, harjoitus, meditaatio, hengitys, jooga, työpaja, koulutus, kirja, piiri, retriitti. Lista on loputon. Sain paljon, mutta nyt tuntuu siltä, että se tie on tullut lopulliseen päätökseensä. Haaveilin yrittäjyydestä henkisellä puolella, ja yritinkin sitä, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Ehkä ihan syystä. Nyt tuntuu siltä, että haluan vain elää yksinkertaista elämää. Ehkä menen vielä terapiaan. Ihan tavalliseen julkisen sektorin terapiaan. Ehkä jatkan kirkossa ja seurakunnassa käymistä, jota olen viime aikoina tehnyt. Kristinuskon sanoma tuntuu itselleni turvalliselta ja yksinkertaiselta. Usko Jeesukseen ja rukoile. Yksi tie, yksi suunta ja ihan tavallinen elämä. Ei pyrkimystä muuttua täydelliseksi, vaan sen hyväksyminen, että on ja tulee aina olemaan ihminen, heikkouksineen ja virheineen. Siihen uskomista, että on joki...