Mikä on elämäni tarkoitus?

Olen viime vuosina kiinnostunut enemmän siitä, mistä tässä elämässä on kyse, miksi me olemme täällä ja mitä täällä pitäisi tehdä. Työskentelin neljä vuotta henkisen opettajan ohjauksessa, jonka avulla ymmärrykseni elämästä lisääntyi merkittävästi, mutta joka lopulta osoittautui jokseenkin samanlaiseksi ihmiseksi, kuin aiemminkin kohtaamani ihmiset, joiden kanssa toistuu sama lapsuudestakin tuttu henkinen kaltoinkohtelu. Nyt kun olen ottanut vastaan tämänkin elämän tarjoaman oppitunnin, kysyn jälleen itseltäni, mistä tässä kaikessa on kyse? Mitä elämä haluaa minun näkevän? Mihin se haluaa minun tarttuvan? Mikä on tehtäväni täällä?

Minussa on viime aikoina vahvistunut ymmärrys siitä, että kaikkein tärkeintä elämässä on se, että saa olla oma itsensä. Että ei tarvitsisi peittää itsestään mitään. Työ- ja ammattiasioita olen miettinyt taas. Mikä olisi oikeasti mielekäs työ? Mitä oikeasti haluaisin tehdä? Miten voisin antaa itsestäni maailmalle niin, että en tuhoaisi siinä sivussa itseäni? Olen ollut näiden kysymysten äärellä pitkään, vaihtanut työpaikkaa useasti, aina toivoen, että uudessa paikassa asiat olisi paremmin ja että siellä olisi hyvä olla.

Olen tullut tietoiseksi siitä, että nykyinen ammattini päihderiippuvuuden parissa toistaa ikään kuin lapsuudesta tuttua mallia. Olen hakeutunut työskentelemään ihmisten kanssa, jotka muistuttavat lapsuuteni ympäristöä. Ympäristöä, jota värittää pelko, epävarmuus, ennakoimattomuus ja vaarallisuus. Haluan auttaa noita ihmisiä toipumaan, mutta samalla mietin, että onko tuo työ minulle oikeasti hyväksi. Olen alkanut kaipaamaan työtä, jossa saisin tuntea enemmän turvaa ja ennakoitavuutta. Epävarmuudessa ja ennakoimattomuudessa eläminen ylläpitää hermostoni ylivireyttä, joka on syntynyt turvattomassa lapsuudessani.

Minun on kuitenkin vaikeaa nähdä itseäni työssä, jossa en olisi tekemisissä ihmisten kanssa. Koen ihmisten auttamisen omaksi tehtäväkseni. Siitä nousee ajatus, että voisinko auttaa ihmisiä niin, että minun ei tarvitsisi uhrata itseäni? Voisinko tehdä sitä enemmän omilla ehdoillani, säilyttäen omat rajani?

Kohti omaa kutsumusta

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta. Viime aikoina olen kirjoittanut aika paljon Facebookiin. Olen kokenut, että omista kokemuksistani kirjoittaminen on myös ollut hyödyksi muille. Voisinko auttaa ihmisiä kirjoittamalla ja puhumalla omista kokemuksistani? Tämä ajatus sai minut ryhtymään tuumasta toimeen ja aloittamaan blogin kirjoittamisen. Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni. Ajattelin, että jos kerran kirjoittaminen on minulle mielekästä, miksi en sitten vain tekisi sitä?

Aloin eilen kuuntelemaan Elizabeth Gilbertin kirjaa "Big Magic - uskalla elää luovasti", ja se herätti minussa inspiraation jälleen pysähtyä sen äärelle, mitä minä tässä elämässä oikeasti haluan tehdä. Toivon suuresti sitä, että vielä löydän sen äärelle mitä oikeasti haluan, mikä oikeasti herättää sieluni eloon - ja tehdä sitä työkseni. Elämä on mielestäni liian lyhyt siihen, että tekisin kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa jotain mistä en oikeasti nauti.

Kysyn otsikossa, että mikä on elämän tarkoitus. Nyt kirjoittaessani ja Gilbertin kirjaa kuunnellessani minulle avautuu se, että elämän tarkoitus on tehdä sitä mistä todella nauttii. Toteuttaa omaa tehtäväänsä. Siihen liittyy myös vahvasti se, että saa olla juuri sitä mitä on. Kun itseään saa toteuttaa vapaasti, elämä ikään kuin soljuu eteenpäin. Silloin elämässä on kauneutta, iloa ja kiitollisuutta. Toki vastoinkäymisiäkin tulee, mutta niiden kohtaaminen on ehkä helpompaa kun elää linjassa itsensä ja todellisuuden kanssa.

Uskon, että meidät on luotu tänne toteuttamaan ja luomaan jotain kaunista. Ja sen kauneuden äärelle voi löytää, kun todella pysähtyy kuuntelemaan itseään. Pelkkä kuuntelu ei toki riitä, vaan tarvitaan myös tekoja. 

Olen kuullut joskus myös sanottavan niin, että meidän kannattaa vain alkaa tehdä niitä asioita joista me nautimme ja niin löydämme oman tehtävämme äärelle. Eli vaikka en vielä tietäisi, miten tuo nautintoa herättävä asia voisi esimerkiksi alkaa tuottaa minulle elantomme, niin minun pitää vain aloittaa. Ajattelen, että se on hyppäämistä kohti tuntematonta. Kun uskallan ottaa ensimmäisen askeleen, voi jotain uutta avautua. Jotain mitä en osannut ehkä edes odottaa. Olkoon tämän blogitestin kirjoittaminen minun ensimmäinen askeleeni.